Huomioithan, että rekrytointi toteutetaan yhteistyössä Talentedin kanssa. Tarkemmat tiedot löytyvät Talentedin sivuilta https://jobs.talented.fi/jobs/5140867-fennoa-lead-data-engineer.
Fennoa Oy on vuonna 2014 perustettu kotimainen yritys, joka kehittää ja myy digitaalisen taloushallinnon pilvipalvelua tilitoimistoille ja heidän asiakkailleen. Fennoalla katsotaan asioita rohkeasti asiakkaita palvellen ja tähyillen samalla tulevaisuuteen. Toiminnan keskiössä ovat asiantuntijuuden arvostaminen, helppouden ja varmuuden tarjoaminen sekä rohkeus kehittyä jatkuvasti. Fennoan tavoitteena ja haluna on olla paras mahdollinen sähköinen kumppani tilitoimistoille - liiketoiminta on kasvanut erittäin positiivisesti jo useamman vuoden. Viime vuonna tuli 30% kasvua ja tämäkin vuosi on jatkunut samankaltaisissa merkeissä.
Roolikuvaus:
Lead Data Engineerinä pääset suunnittelemaan ja toteuttamaan hands-on -tasolla tehtäviä, kuten data putkien rakentamista, tietokantojen lukemista sekä datan laadunvalvontaa ja monitorointia. Pääset orkestroimaan datapuolen alustaa ja toimimaan vastuuhenkilönä siinä, miten Fennoa hyödyntää dataa entistä tehokkaammin kasvunsa tukena.
Fennoalla on olemassa aiemmin itsetehty dataratkaisu, mutta tässä roolissa olisi mahdollisuus työskennellä ensimmäisenä dedikoituna henkilönä Lead Data Engineerin tehtävässä, mikä tarkoittaa sitä, että pääsisit kehittämään ja rakentamaan asioita vahvalla omistajuuden otteella. Pääset mylläämään kaikkea perusteellisesti siten miten itse koet parhaaksi, jotta data tekeminen tukee jatkossakin Fennoan liiketoimintaa. Kaikesta huolimatta, et kuitenkaan joudu yksin tekemään asioita, vaan pääset sparrailemaan yhdessä muiden Fennoalaisten kanssa muun muassa nykytilanteesta ja kehitystarpeista. Lead Data Engineerinä kuulut Fennoan kolmen/neljän hengen SysAdmin -tiimiin.
Avainsanoja Fennoan nykyisestä stackista: Python, MySQL, Apache Superset. Fennoalla käytössä on kotimaisen toimijan UpCloudin pilvipalvelualusta, koska he ovat halunneet valita kotimaisen toimijan, jonka palvelimet sijaitsevat fyysisesti Suomessa.
“Nyt on mahtava hetki liittyä mukaan, kun uudistamme monia asioita kehittämällä niitä seuraavalle tasolle. Meillä on mahdollisuus päästä tekemään monia asioita ns. alusta alkaen jo todistetusti toimivan bisneksen päälle. Tämä rooli on tärkeä osa meidän toimintaamme, ja me vilpittömästi odotamme koko Fennoan voimin, että saamme sinut mukaan osaksi meitä!” - Ilari, Head of Development
Menestyäksesi roolissa:
Eduksesi katsomme, jos
Mitä Fennoalla työskentely tarjoaa sinulle?
Fennoalla voit työskennellä mistä päin Suomea tahansa! Fennoa on etäorganisaatio, mutta tapaamisia järjestetään kuukausittain myös kasvotusten, ja 2 kertaa vuodessa töitä tehdään yhteisillä lähityöviikoilla. Lähityöviikot toteutetaan mielenkiintoisissa kohteissa sekä kotimaassa, että ulkomailla - tästä esimerkkinä tänä vuonna Portugalissa tehty lähityöviikko.
Olisitko seuraava Fennoalainen?
Jos kiinnostuit mahdollisuudesta hypätä kasvumatkaan mukaan ja tunnistit itsesi kuvauksesta, ilmaisethan kiinnostuksesi meille mahdollisimman pian, sillä aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Hae kuitenkin viimeistään 30.11. mennessä. Odotamme innolla kuulevamme sinusta pian!
Huomioithan, että rekrytointi toteutetaan yhteistyössä Talentedin kanssa.
Prosessin kulku:
Tämän jälkeen jäljelle jää suosittelijasoitot ja mahdollinen työtarjous - tervetuloa Fennoalle!
Lue lisää Fennoasta työpaikkana täältä: https://ura.fennoa.com/
Project Basis based
Worldwide
Finland